Film Tampere
Tampere Film Festival 2024: Minkälaista osaamista AV-ala tarvitsee 2030-luvulla?
34 näyttökertaa
Minkälaista osaamista AV-ala tarvitsee 2030-luvulla?
To 7.3. | 16:00–17:30 | Industry Centre: Vooninki | Suomeksi
AV-ala elää murroksessa uudenlaisten haasteiden edessä. Tuotantoja tullaan tekemään Suomeen ja Tampereelle ulkomailta asti, toisaalta vastavalmistuneet opiskelijat eivät aina työllisty alan töihin. Suhdanneherkkä AV-ala kärsii samanaikaisesti tietynlaisten ammattiosaajien puutteesta ja työttömyydestä.
Tekijöitä puhuttavat sellaiset aiheet kuin moniosaamisen ja syväosaamisen vaatimukset, oman IP:n kehittäminen, kansainvälistyminen, tekoälyn käyttö osana tuotantoja sekä sosiaalinen vastuullisuus työn tekemisen ohjaavana mittarina. Millaista vastavalmistuneen/freelancerin on tällaisella kentällä toimia, ja miten hän voisi valmistautua muuttuvaan tulevaisuuteen?
Paneelissa keskustelemassa viisi huippuosaajaa oman asiantuntemuksensa syvästä päädystä: Tampereen ammattikorkeakoulun tuottamisen lehtori, projektipäällikkö Kai Salonen, APFI:n AV-alan vastuullisuushanke Avauksen hankepäällikkö Roosa Tikanoja, AV-alan tuotanto- ja henkilöstöpalvelu Blockbusters Gangin toimitusjohtaja Emma Ilves sekä konsultointi -ja kehityskollektiivi Media Mindsin perustaja Hanna Vuorinen. Paneelin moderoi Film Tampereen Film Specialist Niina Virtanen.
Paneelin järjestivät Film Tampere, Tampereen ammattikorkeakoulu, Tampereen seudun ammattiopisto Tredu sekä AV UP – Uutta osaamista av-alalle -hanke (ESR+).